Pennun ensimmäinen vuosi

Ennen luovutusta on pentuja kasvattajan luona totutettu erilaisiin asioihin kuten käsittelyyn, ääniin, ihmisiin, alustoihin ja toisiin koiriin. Pennulle on kuitenkin melkoinen muutos lähteä tutusta ympäristöstä ja emon luota uuteen kotiin. Anna pennun tutustua rauhassa uuteen ympäristöönsä ja perheeseensä.
Myöhemmin pennulle on hyvä tarjota uusia mukavia kokemuksia sen jaksamisen ja kehityksen sallimissa rajoissa. On kuitenkin muistettava että, ensimmäisenä elinvuotena pentu on altis tapaturmille jotka saattavat vahingoittaa sen luustoa. Hihnalenkkejä ei pienen pennun kanssa pidä tehdä lainkaan. On myös ehdottomasti varottava portaita ja pudotuksia. Basset hound kasvaa n. yksi vuotiaaksi asti. Tänä aikana sen luusto on herkkä ja eturaajat saattavat vahingoittua pahasti pienestäkin pudotuksesta. Pennulle on hyvä järjestää oma turvallinen tila tai aitaus kotona. Aikuisena basset hound saa rymytä ja rällästää, hyppiä ja pomppia niin paljon kuin haluaa.
Basset hound pennun kanssa sisäsiisteyden opettaminen on oltava johdonmukaista. Päästä pentua mahdollisimman paljon ulos ja kehu ja palkitse runsaasti jos pentu pissaa tai kakkaa oikeaan paikkaan. Ole kärsivällinen äläkä rankaise pentua jos se pissaa väärään paikkaan. Jatka pennun totuttamista myös kynsien leikkuuseen. Ole määrätietoinen mutta hellä. Voit käyttää nameja apuna jolloin pentu oppii yhdistämään kynsisakset ja namit.
Ruokintaan tulee kiinnittää huomiota. Laadukas ruoka tukee pennun oikeanlaista kehittymistä. Meillä kotona aikuiset koirat syövät raakaruokaa. Ja pennut noin yhteen ikävuoteen asti kuivaruokaa jossa joukossa lihaa. Kuivaruokaan voi halutessaan lisätä myös, hiukan tonnikalaa, raejuustoa tms.
Pennut ovat uteliaita ja jotkut pennut tutkivat ja pureksivat aivan kaikkea, erityisesti maitohampaiden vaihtuessa n. 4 kuukauden ikäisenä. Huolehdi ettei pentu saa suuhunsa mitään sopimatonta joka pahimmassa tapauksessa tukkii suoliston.

Pennulla kuuluu olla kirkkaat silmät mitkä eivät eritä, viileä kostea kirsu, vaalenanpunaiset ikenet ja puhtaat hampaat, puhtaat korvat jotka eivät haise , kiiltävä turkki ja pentu on iloinen ja pirteä.

Ensimmäinen vuosi on basset houndille sen elämän tärkein. Basset hound pennun kanssa on rajoituksia, joita noudattamalla voidaan tukea kasvamista kunnon koirakansalaiseksi, terveeksi ja kivuttomaksi aikuiseksi koiraksi.